Mainossukka tarpeellinen mainoslahja
Logosukalla on monta tarvetta ja merkitystä.
Se voi olla digipainettuna värikäs aivan toivotulla tavoin, tai se voi olla Business sukka, jossa hillitysti logonne esiintyy vaikka varressa.
Käyttötarkoitus pitkälti määrittää logosukan mallin ja tekotavan.
Onko kyseessä urheilusukka, tennissukka, pukusukka, tai vaikka villasukka. Valitun käyttötarkoituksen ja halutun toteutustavan pohjalta valitaan sopivin mainossukka malli ja valmistusmenetelmä.
Kaikkiin sukka tyyppeihin ei saada yhtä näyttäviä painatuksia, ompeluita, kuin esimerkiksi digipainettuihin sukkiin jotka voivat loistaa värien ja kuvien, logojen osalta hyvin monella eri tapaa.
Pukusukkaan saadaan korkeintaan varteen logo, mutta nehän eivät oikeastaan muuta tarvitsekaan, jotta niistä tulee tyylikkäät.
Samoin saapasukkiin ei juurikaan saada kuin logo eikä sekään voi olla kovin moninainen, jotta se on kudottavissa.
Logonne voi myös olla vain sukkien vyötteeseen painettuna.