Eväsrasiaksi, tai lounaslaatikoksi, lunchbox´ksi kutsutaan laatikkoa, jossa säilytetään lounaseväitä.
Monet ihmiset ottavat eväsrasioita mukaan esimerkiksi työpaikoille tai kouluihin.
Eväsrasioita on monenlaisia ja ne kertovat joskus millainen niiden käyttäjä on.
Ennen eväiden kuljettamiseen saatettiin käyttää esimerkiksi paperipusseja, mikä oli paljon epäkäytännöllisempää kuin nykyajan eväsrasiat.
Eväsrasia on erityisen suosittu Yhdysvalloissa, jossa ei yleensä ole järjestettyä työpaikka- tai kouluruokailua.
Koululaisen varustukseen kuuluukin värikäs, usein sarjakuvahahmoilla koristettu eväsrasia.
Amerikkalaiseen rasiasarjaan kuuluu yleensä myös yhteensopiva termospullo
Lounaslaatikko, jos on kunnollinen, pitää eväät tuoreina veit ne sitten työpaikalle siinä, tai luontoon missä retken aikana halutaan nauttia herkuista.
Lounaslaatikoita on monenlaisia ja kokoisia. Omat tarpeet ohjaavatkin oikean eväsrasian hankintaan.
Yrityksen logolla varustettuna niistä tulee upea henkilöstön Tyky-lahja, tai mainoslahja asiakkaillenne.